Järvi on valuma-alueensa peili – siksi vesien kunnostus pitää aloittaa valuma-alueelta

vesien tila
Pirkanmaan ELY-keskuksen vesiyksikön ylitarkastaja Hanna Alajoki kertoi Laskuojat kuntoon -kurssin toisessa illassa vesien tilasta ja kunnostuksesta.

18 ranta-asukasta ja viljelijää suunnittelee omia vesistönkunnostushankkeita syyskuun alussa käynnistyneellä Laskuojat kuntoon -kurssilla. Kurssilaiset aikovat muun muassa niittää umpeen kasvavia lahtia ja rakentaa laskuojien varsille ravinteita pidättäviä kosteikoita ja laskeutusaltaita. Kunnostustoimia suunnitellaan sekä kirkasvetisillä Kukkialla ja Pälkänevedellä että pienemmillä ja tummavetisemmillä metsäjärvillä.

Pirkanmaan ELY-keskuksen vesiyksikön ylitarkastaja Hanna Alajoki auttoi vesien kunnostajia katsomaan rantaa ja laskuojaa kauemmas. Rannan niitto ei hyödytä, jos laskuoja tuo liikaa kasvillisuutta ruokkivia ravinteita. Laskuojan varrelle rakennettavan kosteikon tai laskeutusaltaan teho jää vähäiseksi, jos samaan aikaan ei vähennetä myös ravinteiden ja maa-aineksen huuhtoutumista ojaan. Siksi tärkeintä on ehkäistä ravinnekuormituksen synty jo metsissä, soilla ja pelloilla.

– Jos ravinteet pääsevät vesiin, niiden pidättäminen ja kerääminen on vaikeampaa, tehottomampaa ja kalliimpaa, Alajoki sanoo.

On sekä maanomistajan että vesien etu, että arvokkaat ravinteet ja maa-ainekset pysyvät pelloilla ja metsissä kasvien käytössä, eivätkä huuhtoudu rehevöittämään järviä. Muhevasta ja humuspitoisesta maasta ravinteita karkaa vähemmän. ”Meidän pitäisi saada maaperään lisää hiiltä, koska silloin se sitoo vettä. Kun maaperä sitoo vettä, silloin se sitoo ravinteita – silloin ne eivät joudu hukkakiertoon vesistöihin. Terve maaperä pidättää veden ja ravinteet kasvien käytössä”, Gargotechia ja Elävä Itämeri -säätiötä johtava Ilkka Herlin opetti syksyllä hiilen sidontaa kansanedustajille.

 

Rehevästä järvestä ei saa karua

Ravinnekuormituksen syntymistä voidaan vähentää muun muassa maankäytön suunnittelulla ja ohjauksella, peltojen vesitalouden ja maan rakenteen parantamisella, talviaikaisella kasvipeitteellä, monipuolisella viljelykierrolla ja turvemaiden nurmiviljelyllä. Kuormitusta pienentää myös turvemaiden peitteinen metsänkasvatus ja kunnostusojituksen välttäminen turvemailla.

Vesienhallinta on keskeinen osa ravinnekuormituksen hallintaa. Kunnostusrakenteilla parannetaan myös valuma-alueen vedenpidätyskykyä, ehkäistään eroosiota, vähennetään huuhtoutumista ja hillitään tulvia.

– Suomessa on osattu kuivattaa maata. Kaikki ojitus ei ole ollut tarpeellista, ja siksi pitäisi pyrkiä ottamaan askeleita takaisin päin ja parantaa valuma-alueen vedenpidätyskykyä, Hanna Alajoki sanoo.

Kunnostustoimilla pyritään pienentämään rehevöittävää ravinnekuormitusta. Tavoitteita asetettaessa on huomioitava järvityyppi: luonnostaan rehevästä järvestä ei saa karua.

Kunnostuksen suunnittelu alkaa tiedon keräämisellä. Eri organisaatioiden tuottamaa tietoa on saatavissa valtavat määrät. Hanna Alajoki auttoi vesien kunnostajia käyttämään netin paikkatietojärjestelmiä, joilla voi tarkastella, mistä järvi saa vetensä, millaista kuormitusta laskuojien varsilta kertyy ja miten veden vaihtuvuutta voisi parantaa.

Järjestelmät antavat kuitenkin vain yleiskuvan. Kunnostussuunnitelmaa varten tarvitaan asiantuntijoiden apua ja mittauksia maastossa.

Vesien kunnostuksessa pureudutaan ensin ulkoiseen kuormitukseen, joka tuo vesiin ravinteita. Sisäisen kuormituksen vähentäminen ei ole valuma-aluekunnostuksen vaihtoehto.

Järven sisäinen kuormitus palauttaa levien käyttöön pohjasedimenttiin sitoutunutta fosforia. Sisäistä kuormitusta voidaan pienentää esimerkiksi hapetuksella tai vähentämällä pohjan ravinteita tonkivia särkikaloja tehokalastuksella ja petokalaistutuksilla. Monesti tarvitaan useita erilaisia kunnostustoimenpiteitä.

 

Millaista kuormitusta järvi kestää?

Järvet saavat vetensä ja ravinteensa valuma-alueelta.

– Järvi on valuma-alueensa peili. Järvessä näkyy se, mitä valuma-alueella ja vesistössä touhutaan. Mitä enemmän ihmistoiminta on muuttanut olosuhteita, sitä heikompi on järven ekologinen tila, Hanna Alajoki sanoo.

Jokainen järvi on yksilö ja sietää eri tavalla ravinnekuormitusta.

– Pienissä järvissä kasvava kuormitus saattaa näkyä rehevöitymisenä nopeammin kuin suurissa järvissä, joissa vesitilavuus on iso. Muutoksia on voinut tapahtua ekosysteemitasolla pitkään, ennen kuin ne havaitaan.

Järven koon ja syvyyden lisäksi muutosherkkyyteen vaikuttaa valuma-alueen koko, veden viipymä eli vaihtuvuus, veden kerrostuneisuus ja vesimassan sekoittuminen.

Järvien sietokyvystä on laadittu laskentamalli Suomen ympäristökeskuksessa. Suvi-hanke aikoo tilata laskelmat siitä, kuinka paljon kuormitusta Pälkänevesi ja Kukkia kestävät. Kesällä tehdyt paleolimnologiset tutkimukset puolestaan antavat tietoa siitä, millainen järvien tila oli luonnostaan, ennen kuin ihmistoiminnan vaikutukset voimistuivat.

Järven kasvisto ja eliöstö ilmentävät järven ekologista tilaa. Rehevä ja monimuotoinen järvi voi olla ekologiselta tilaltaan erinomainen – sitä ei voi kunnostamalla muuttaa karuksi. Siksi on tärkeää huomioida järvityyppi, jotta voidaan vertailla havaittuja olosuhteita tyyppikohtaisiin vertailuolosuhteisiin.

Järvet luokitellaan ekologisen tilan perusteella viiteen luokkaan. Pääosa Pälkäneen järvistä on hyvässä kunnossa. Erinomaisessa kunnossa ovat Vehkajärvi ja Kuhmajärvi. Rautajärven ekologinen tila on tyydyttävä ja Kukkolan Vähäjärven välttävä.

 

 

Tagit