Vesistölähettiläät innostavat ihmisiä vaalimaan vesiä

Seela Kanerva
Pälkäneläinen Seela Kanerva on yksi 18:sta nuoresta, jotka työskentelevät kesän aikana vesistölähettiläinä. Nuoret pitävät lapsille vesistöpajoja ja esittelevät Suvi-vesiensuojeluhanketta.

– Vesistölähettiläät kertovat vesien puhtaudesta ja suojelemisesta, 14-vuotias Seela Kanerva esittelee kesätyötään.

Hän on yksi pälkäneläisnuorista, jotka saivat kesätyöpestin Suvi-vesiensuojeluhankkeen rinnalla käynnistyneessä nuorten hankkeessa. Nuoret toimivat apulaisohjaajina lasten vesistöpajoilla ja esittelevät suojeluhanketta.

– Kirjoitamme esimerkiksi blogeja ja teemme videoita. Innostamme ihmisiä mukaan ja ottamaan arkeensa sellaisia toimintatapoja, jotka suojelevat vesiä, Kanerva sanoo.

Hänelle luonto ja puhtaat vedet ovat aina olleet tärkeitä.

– Etenkin kesäisin tulee oltua melkein päivittäin vesien äärellä. On tärkeää tietää, että uimavedet ovat ja pysyvät kunnossa.

Ennen kesätyöjaksoa nuorille järjestettiin koulutusta. Koronarajoitusten vuoksi se siirtyi ruutujen äärelle.