Ojitus on lisännyt metsien ravinnekuormitusta
Vesistöjen äärelle jätetään hakkuissa, raivauksissa, maanmuokkauksessa ja lannoituksessa suojavyöhyke. Se estää eroosiota ja toimii suodattimena, joka sitoo ravinteita ja pysäyttää kiintoaineita. Lisäksi suojakaista lisää varjoisuutta ja luonnon monimuotoisuutta.
Latvavesien järvet saavat vetensä ja ravinteensa ympäröivältä valuma-alueelta. Pälkäneellä siitä valtaosa on metsää.
Metsien ravinne- ja kiintoainekuormituksesta suurin osa on luonnonhuuhtoumaa. Sitä tapahtuu, vaikkei metsiä hakattaisi, raivattaisi tai lannoitettaisi.
– Mitä enemmän metsässä kulkee vesiä, sitä enemmän sen mukana kulkeutuu kiintoainetta ja ravinteita. Metsävedet myös happamoittavat vesistöjä, metsänhoidon vesiensuojelukeinoja Kotiranta kuntoon -kurssilla esitellyt Jouko Potila sanoo.
Latvavesillä metsänhoidolla on suurempi vaikutus ravinnekuormitukseen kuin esimerkiksi rannikolla. Pälkäneellä metsänhoidon osuus kuormituksesta on suuri esimerkiksi Kyynärön- ja Ämmätsänjärvellä sekä Vekunalla. Kyynärönjärveä metsänhoito kuormittaa maataloutta enemmän, Ämmätsänjärvellä ja Vekunalla lähes yhtä paljon kuin maatalous.
Metsätalouden osuus ravinnekuormituksesta kasvaa
Koko maassa metsäntalous aiheuttaa 12 prosenttia vesien fosforikuormituksesta ja 10 prosenttia typpikuormituksesta. Metsätalouden vaikutus on suurinta Pohjanmaan suoalueilla. Syynä on ojitus.
– Aiemmin ajateltiin, että kuormitusta tapahtuu parin vuoden ajan ojituksen tai kunnostusojituksen jälkeen. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että kuormitus jatkuu paljon pidempään. Parinkymmenen vuoden päästäkin kuormituspiikki voi nousta alkuperäiselle tasolle, metsän ja luonnonhoidon asiakasneuvojana Metsäkeskuksessa toimiva Jouko Potila sanoo.
Heikosti kasvavien kitu- ja joutomaiden ojitus on osoittautunut tarpeettomaksi. Ojia kunnostettaessa ne jätetään aiempaa matalammaksi, sillä 30–40 senttimetrin kuivavara riittää. Kunnostusojituksia valvoo ELY-keskus.
Vanhojen ojien kunnostuksen uskotaan vähentyvän, sillä vuodenvaihteen jälkeen siihen ei enää saa tukea. Metsätalouden osuus ihmisen aiheuttamasta ravinnekuormituksesta jatkaa silti kasvuaan.
Huuhtouman määrään vaikuttavat ojituksen lisäksi muun muassa metsässä tehtävät toimet ja niiden ajoitus, maalajin hienojakeisuus, kaltevuudet, vesimäärät ja virtausnopeudet.
Ravinnekuormitus ehkäistään syntypaikalla
Metsänhoidon suunnittelu lähtee siitä, että vesistökuormituksen synty ehkäistään syntypaikalla, eikä ravinteita ja kiintoainesta päästetä liikkeelle. Jos kuormitusta syntyy, mietitään ratkaisuja, joilla ne saadaan kiinni.
Avohakkuissa haihduttava puumassa poistuu, ja maan muokkaus aiheuttaa eroosiota. Tehokkaimpia keinoja ravinnekuormituksen pienentämiseksi ovat kaivu- ja perkauskatkot, suojakaistat ja pintavaluntakentät. Mätästyksen yhteydessä voidaan tehdä lietekuoppia.
– Pintavalutuskenttien tai kosteikoiden avulla kiintoaine- ja ravinnevalumat saadaan hyvin kiinni, Jouko Potila sanoo.
Oikeaoppinen suojavyöhyke (vasemmalla) pidättää ravinteita. Alueelta ei ole raivattu edes aluskasvillisuutta.
Suojavyöhyke toimii suodattimena
Hakkuita ja muuta metsänhoitoa suunniteltaessa hyödynnetään paikkatietoaineistoa alueen eroosioherkkyydestä.
– Mitä enemmän maata rikotaan, sitä suurempi mahdollisuus on kiintoaine- ja ravinnevalumiin.
Siksi vesistöjen, laskuojien ja purojen varsille jätetään suojavyöhykkeet, joilla ei kuljeta metsäkoneilla, koska ajouria pitkin ravinteet ja kiintoaines voisivat päätyä vesiin.
Ravinteita ja kiintoainesta sitovan suojavyöhykkeen koko on määritelty metsäsertifikaatissa.
– Tavallisesti jätetään keskimäärin kymmenen metrin suojavyöhyke. Se voi olla joissain kohdissa kapeampi, mutta eroosioherkissä riskikohteissa suurempi.
Suojavyöhykkeen leveyteen vaikuttaa muun muassa maaston kaltevuus ja maalaji. Suojavyöhykkeeltä ei raivata aluskasvillisuutta, mutta poimintahakkuut sallitaan.
Hakkuita ja muuta metsänhoitoa suunniteltaessa hyödynnetään paikkatietoaineistoa alueen eroosioherkkyydestä.
Riskikohteet huomioidaan
Metsänhoitotoimia suunniteltaessa huomioidaan riskikohteet, esimerkiksi purot ja laskuojat, joita pitkin ravinteet voisivat karata vesiin. Myös hienojakoinen maa-aines ja viettävät rinteet lisäävät kuormitusriskiä.
– Mitä laajempi valuma-alue ja suuremmat vesimäärät, sitä suurempi riski kuormituksen syntymiseen on.
Siksi riskikohteissa pyritään toimimaan mahdollisimman kuivaan aikaan.
Puusto haihduttaa vettä
Avohakkuut vaikuttavat paitsi vesien laatuun, myös määrään. Jatkuvassa kasvatuksessa elinvoimainen puusto pitää yllä haihdutusta. Kun hehtaarilla kasvaa puuta vähintään 120 kuutiometriä, vesipinta pysyy metsän kasvun kannalta riittävän alhaalla, eikä ojien kunnostusta tarvita.
Metsän lannoituksessa huomioidaan riskikohteet. Pohjavesialueilla lannoitusta vältetään.
– Kantojen nosto ja kulotuskin on siinä ja tässä, sillä kuormituslähde voi syntyä aina, kun maanpintaa rikotaan. Pohjavesialueilla toimimista ohjeistaa ja valvoo ELY-keskus.
Metsäomistajille maksuton avaimet käteen -malli
Metsäkeskus toteuttaa luonnonhoitohankkeita, joiden avulla metsävesiä ja niiden ravinteita pidätellään siellä, missä siitä ei ole haittaa puuston kasvulle. Suunnittelu ja toteutus ei maksa metsänomistajalle mitään.
– Tavoitteena on ollut toteuttaa vuosittain ainakin yksi hanke joka maakunnassa. Aina ei olla päästy siihenkään. Pullonkaulana ovat suunnitteluresurssit, Jouko Potila sanoo.
Usein aloitteita luonnonhoitohankkeesta tekevät järvien suojeluyhdistykset. Alullepanijana voi toimia myös ojitusyhteisö.
Metsäkeskuksen Otso Ahonen (oikealla), Suvi-hankkeen metsäasiantuntija Ilkka Heinonen, metsänomistaja Heikki Simola, Suvi-hankkeen vetäjä Marja-Liisa Suomalainen ja Hanna Alanen kiersivät keväällä Rautajärven metsäkohteita, joihin Metsäkeskus suunnittelee vettä ja ravinteita pidättäviä rakenteita.