Riittävä suojavyöhyke hillitsee järven tummumista

Järvien rehevöitymiskehitystä on seurattu ja torjuttu yli 50 vuotta. Pistekuormitus saatiin kuriin, kun teollisuuden ja asutuksen jätevedet ohjattiin puhdistamoille. Sen sijaan valuma-alueelta kertyvä hajakuormitus ei ole vähentynyt.

Valuma-alueelta päätyy järviin rehevöittävien ravinteiden lisäksi myös vettä tummentavaa orgaanista ainesta. Tummumisongelmaan on havahduttu vasta viime aikoina.

Kukkia on Natura-järvi kirkkautensa ja karuutensa vuoksi. Vesi kuitenkin nuhraantuu vähitellen. Tummuminen ei ole Kukkian erityisongelma, vaan samanlaista kehitystä tapahtuu myös muissa Suomen ja Euroopan järvissä. Tummuminen on kiihtynyt, kun tehtaiden piiput ja autojen pakoputket on tulpattu.

– 1900-luvun loppuun saakka Euroopasta kertynyt rikkilaskeuma happamoitti maata, eikä hiiltä huuhtoutunut yhtä paljon, Kimmo Kahilainen sanoo.

Myös ilmaston lämpeneminen on kiihdyttänyt hiilen huuhtoutumista ja järvien tummumista. Ilmastonmuutokseen ei juuri pysty paikallisesti vaikuttamaan, joten tärkeintä olisi huolehtia riittävästä suojavyöhykkeestä rannoilla ja ojien varsilla.

– Rantavyöhyke pitäisi pitää peitteisenä pihoissa, metsissä ja pelloilla, jotta vähennettäisiin hiilen ja ravinteiden huuhtoutumista.

Metsien ja soiden ojitus tummentaa järviä

Kimmo Kahilainen pitää maankäyttöä keskeisimpänä tummumisen syynä. Samaan päätyi myös tutkijaryhmä, joka selvitti Kukkian tummumisen aiheuttajia. Mallinnuksen mukaan järvi on tummunut avohakkuiden lisääntymisen vuoksi. Niiden jälkeen metsäojien kautta huuhtoutuu humusta järviin.

Suomi on ollut maailman ykkönen metsien ja soiden ojittamisessa. Sillä on tavoiteltu parempaa metsän kasvua.

Kimmo Kahilainen muistutti, että ihmistoiminta on vaikuttanut vesiin jo kauan ennen ojitusta. Kalat ja kulkureitit toivat ihmiset rannoille. Kun metsästäjäkeräilijät ryhtyivät viljelemään, he raivasivat peltoja ja laskivat järviä, jotta saatiin lisää viljelyalaa. Virtavesien äärelle rakennettiin myllyjä ja voimaloita, ja niitä perattiin tukkien uittoa varten.

Edellisvuosisatojen ja -tuhansien toimet eivät kuitenkaan tummentaneet vesiä samaan tapaan kuin ojat ja niiden varsilla tehtävät hakkuut. Tummuminen jatkuu edelleen. Esimerkiksi Päijänteen ja Lammin Pääjärven väriluku on puolitoistakertaistunut 2000-luvulla. Kukkialla kehitys on samansuuntainen.

Ihmistoiminta ja lämpö kiihdyttävät tummumista

Helsingin seudulla juodaan Päijänteen vettä. 50 vuotta sitten järven pohjoisosa oli muuttumassa hapettomaksi. Rehevöitymiskehitys taittui, kun metsäteollisuuden ja yhdyskuntien kuormitus saatiin kuriin.

Päijänteen kirkkaasta eteläosasta otettavan pääkaupunkiseudun juomaveden puhdistamista vaikeuttaa lisääntynyt hiilimäärä. Hajakuormitus ei ole vähentynyt, vaan valuma-alueelta kertyy yhä enemmän tummentavaa humusta.

– 30 vuoden aikasarjassa on havaittavissa nouseva trendi koko maassa, Kimmo Kahilainen sanoo.

Tummuminen on voimakkainta siellä, missä ihmistoiminta on aktiivisinta. Pohjois-Suomen järvet ovat säilyneet kirkkaampina, kun ojia ja hakkuita on vähemmän. Lisäksi kuormitusta kasvattava lämpötila on pohjoisessa matalampi.

Hiilen lisäksi ojat tuovat rautaa, fosforia ja etenkin typpeä.

– Mitä enemmän ojia, sitä enemmän hiiltä ja typpeä.

Tummuminen lisää elohopeapitoisuutta

Tummuminen lisää myös elohopeapitoisuuksia. Myrkyllinen raskasmetalli päätyy levistä selkärankaisten kautta kaloihin. Suurimmat elohopeamäärät mitataan ravintoketjun huipulta suurista petokaloista.

Kukkian luontokeskus toimitti talvikalastajien saalista Lammin biologiselle asemalle analysoitavaksi. Vielä julkaisemattomien tulosten mukaan elohopeapitoisuudet asettuvat koko maan tilastossa keskivaiheille.

– Elohopeaa oli eniten hauissa ja vähiten lahnoissa, mutta arvot jäävät syöntirajoitusten alapuolelle.

Ilman elohopeapitoisuus on vähentynyt, mutta vesissä se ei vielä näy. Elohopean rikastuminen on suurinta etelässä.

Tummuminen vaikuttaa järven ekosysteemiin

Tummumisen vuoksi valoa riittää vähemmän yhteyttäville kasveille ja leville. Tutkimustulosten mukaan yhteyttämistoiminta lisääntyy hetken aikaa, kun järvi tummuu. Kasvu taittuu, kun tummuminen jatkuu.

– Kirkkaassa vedessä valon sininen aallonpituus pääsee syvälle, mutta matalammassa vedessä korostuu vihreä ja keltainen aallonpituus. Tummimpiin metsäjärviin tunkeutuu parhaiten punainen aallonpituus.

Valolla on keskeinen merkitys kaloille, jotka saalistavat näön perusteella. Kun järvi tummuu, saalista ei havaitse niin kaukaa.

Tumma vesi lämpenee enemmän kuin kirkas. Myös tällä on merkitystä kalakantoihin.

Esimerkiksi Torni-Muoniojoen latvat ovat siika- ja muikkuvesiä, sillä lohikalat viihtyvät kylmässä. Keskiosan viileissä vesissä ui ahventa ja haukea. Torniota lähestyttäessä vesi on yli kolme astetta pohjoisosia lämpimämpää ja rehevämpää, joten kalakanta on kiiski- ja särkivaltainen.

– Kalalajistoon vaikuttaa järven koko, happamuus ja yhteys seuraaviin järviin. Tummus jää usein muiden tekijöiden varjoon, Kimmo Kahilainen sanoo.

Kalojen määrä kasvaa alkuun, kun järvi tummuu, mutta sen jatkuessa määrä kääntyy jyrkkään laskuun. Kukkian kalakantaa seurataan koekalastusten avulla. Viimeisen tutkimuksen mukaan pienten ahventen määrä on lisääntynyt voimakkaasti.

– Ahven on sitkeä kala. Se kestää tummumista ja happamoitumista, mutta usein kalojen koko pienenee pikkuhiljaa. Kun vesi lämpenee ja tummuu, ahventuotanto vähenee.

Kalaistutuksiin malttia ja tietoa

Järven tummuminen vaikuttaa kalakantoihin. Leena Ilmola pohti, toimisiko yhtälö toisinpäin: voisiko kalastuksella vaikuttaa tummumiseen.

Hoitokalastuksella vähennetään pohjasta ravinteita pöllyttäviä kaloja. Pienissä järvissä kalastuksella on saatu laskettua myös elohopeamääriä, mutta siitä ei ole tietoa, voitaisiinko hoitokalastuksella vaikuttaa hiilimäärään.

Kuohi-Nerosjärven suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Aarno Kononen nosti esiin myös kalaistutukset. Kukkiaan ja sen yläpuolisiin vesiin istutetaan säännöllisesti kuhaa ja siikaa, vaikka verkkokalastus on vähentynyt. Kimmo Kahilainen suositti malttia istutuksiin.

– Suomi on kalaistutusten luvattu maa. Kalakantoja hoidetaan istutuksilla, vaikka kalaston tilasta ei ole riittävästi tietoa.

Pahimmillaan kuhaistutukset voivat hidastaa kasvua ja aiheuttaa kääpiöitymistä. Siikaa sen sijaan voi eteläisessä Suomessa istuttaa melko turvallisesti, sillä se lisääntyy harvassa järvessä luontaisesti.

– Hauen osalta kannattaisi kiinnittää huomiota kutualueiden tilaan. Haukikanta taantuu monesti sen vuoksi, ettei kala pääse hyville kutualueille.