Talven kolmas kunnostuskohde käynnistyy
Tammi-helmikuun pakkaset ovat helpottaneet talven kunnostustöitä. Aitoon Tevunlahden työmaa lähestyy Myllyojaa, mutta vettä ei ole vielä päästetty kosteikkoon, joka on päästy kaivamaan kuivana. Kosteikko valmistuu helmikuussa.
Kivunojalla laskeutusaltaan paikkaa jouduttiin hieman siirtämään, sillä routakerroksen alla turvemaa oli niin pehmeää, ettei se kantanut konetta. Työ valmistui tällä viikolla.

Talven kolmas kunnostuskohde on käynnistymässä Kirvunlinnan juurelta virtaavan Korteojan alaosassa. Ojan alajuoksulle rakennetaan kosteikko ja kaksitasouoma. Ennen kaivutöitä poistetaan ojan varren ja kosteikkoalueen puusto.
Kaikkien kolmen talvikunnostuskohteen alueella on käynnistynyt jatkosuunnittelu. Ojien yläosille suunnitellaan kosteikoita ja muita rakenteita, joilla pienennetään järveä rehevöittävää ravinnekuormitusta. Suunnitelmat laaditaan Pirkan Helmi ry:n myöntämän Leader-rahoituksella.
Kunnostustyöt toteutetaan ELY-keskuksen myöntämällä EU:n maaseuturahoituksella. Pääosan omarahoitusosuudesta kattaa Luopioisten Säästöpankkisäätiön myöntämä apuraha ja talkootyö.
