Luonto on Pälkäneen tärkein vetovoimatekijä

Pauliina Pikka
Vesistöillä on suuri merkitys kunnan elinvoimaisuudelle, sanoo kunnanjohtaja Pauliina Pikka.

– Vesistöt ovat suomalaisille osa sielunmaisemaa, meillä on yhteinen tahto varjella niitä, Pälkäneen uusi kunnanjohtaja Pauliina Pikka sanoo.

Pälkäneellä vesistöjä on paljon ja niiden rannoilla on 4200 vapaa-ajan asuntoa. Vesistöillä on siksi suuri merkitys myös kunnan elinvoimaisuudelle.

– Kausiasuminen on kasvussa ja meidän on myös tärkeää saada hyötyä meneillään olevasta maallemuuttobuumista.

Vakituisesti muualla asuvat kausiasukkaat ovat kunnan kannalta hyviä markkinoijia, jotka houkuttelevat omilla kokemuksillaan tänne lisää väkeä ja matkailijoita.

Luonto on Pikan mukaan Pälkäneen tärkein vetovoimatekijä.

– Vesistöt ovat merkittävässä asemassa, samoin harjut ja kulttuurihistorialliset maisemat. Meillä on myös tilaa hengittää ja sijaintimme on hyvä.

Omaa suosikkimaisemaa Pauliina Pikalle ei ole vielä ehtinyt muodostua. Hän odottaa kesää ja aikaa tutustua kunnan eri alueisiin.

– Pälkäne on laaja kunta monine kasvoineen. Meidän on tärkeää edistää kunnan yhtenäisyyttä.

Luonnosta ja vesistöistä puhuttaessa puhe kääntyy luontevasti kuntalaisten hyvinvointiin, jonka edistäminen on Pikan mukaan kunnan perustehtävä.

– Luonto ja maisemat ovat tärkeitä ihmisten hyvinvoinnille, siksikin luonnon monimuotoisuuden varjelemisen tulee olla yhtenä painopisteenämme.

Kuntalaisten hyvinvoinnin turvaaminen on kunnalle keskeinen menestystekijä, minkä tulee näkyä vahvasti myös kuntastrategiassa.