Kunnostus jatkuu Aitoossa ja Kirvunojalla

Aitoon kosteikko
Aitoon Myllyojan suulle Tevunlahteen rakennettava kosteikko valmistuu helmikuun aikana.

Aitoon Tevunlahdelle rakennettava vajaan hehtaarin kosteikko valmistuu helmikuun aikana. Kosteikosta noin puolet on kaivettu, ja seuraavaksi ryhdytään rakentamaan pohjakynnystä, joka pidättää vettä kosteikossa.

Pakkasten ansiosta kaivuu on hoitunut kuivatyönä. Routaiset kaivumassat sen sijaan edellyttävät keväällä viimeistelytöitä läjitysalueella.

Tiistaina jatkuivat työt myös Kirvunojalla, johon rakennettiin syksyllä reilut 700 metriä kaksitasoumaa. Sen alapuolelle suunnitellun laskeutusaltaan toteutus siirrettiin heikosti kantavan ja märän maaperän vuoksi talvelle. Pakkasten ja roudan ansiosta maaperä kantaa koneita, ja töitä päästään jatkamaan otollisissa oloissa.

Sekä Aitoon että Kirvunojan kohteet rakentaa pälkäneläinen TKT Urakointi Oy. Kunnostustyöt toteutetaan ELY-keskuksen myöntämällä EU:n maaseuturahoituksella. Pääosan omarahoitusosuudesta kattaa Luopioisten Säästöpankkisäätiön myöntämä apuraha ja talkootyö. 

Kirvunoja
Valvoja Martti Lautala ja urakoitsija Tuukka Tiitola sopivat maanomistajien kanssa Kirvunojan kunnostuksen yksityiskohdista tiistaisessa käynnistystilaisuudessa.

Jatkosuunnittelu käynnissä

Talven aikana laaditaan myös kunnostussuunnitelmat Aitoon Myllyojan ja Kirvunojan yläosille. Niiden avulla tehostetaan nyt rakennettavien rakenteiden toimintaa. Kosteikot ja kaksitasouomat vähentävät järveä rehevöittävää ravinnekuormitusta ja lisäävät monimuotoisuutta tarjoamalla elinympäristöjä monille lajeille.

Suunnitelmat laatii kempeleläisen Kosteikkomaailman Juha Siekkinen. Suunnittelu toteutetaan Pirkan Helmi ry:n myöntämällä Leader-rahoituksella.

Tagit